Anssi Soiniitty, TurkuAmmattilaisen oma keittiöprojekti
Tässä keittiötarinassa päästämme ääneen itse Noblessan kiintokalusteiden asiantuntijan. Noblessa Turun kauppiastrainee Anssi Soiniitty kertoo omin sanoin, mitä valintoja hän teki ammattilaisena oman kotinsa keittiöön, ja mitä yksityiskohtia jokaisen kannattaa huomioida uuden keittiön hankinnassa.

Kun löysimme puolisoni kanssa vuoden etsinnän jälkeen mieluisan omakotitalon, oli alusta alkaen selvää, että haluaisimme uudistaa uuden kotimme keittiön. Olin jo etukäteen hahmotellut, millaisia ratkaisuja haluaisin omaan keittiööni. Moni idea perustui omiin kokemuksiini keittiöiden suunnittelusta sekä Noblessa Turun myymälässä kuultuihin asiakaspalautteisiin.
Valinnat keittiöön olivat lopulta helppoja. Vaikka tila asetti omat rajoitteensa, tiesimme jo talon ostovaiheessa, että keittiöstä saadaan toimiva ja viihtyisä. Alkuperäistä pohjaratkaisua ei onneksi tarvinnut muuttaa kokonaan. Tämä antoi hyvän lähtökohdan pohtia, miten omat toiveet saadaan järkevästi sovitettua tilaan. Lopputulos erottuu selvästi aiemmasta keittiöstämme.

Ensimmäiseksi mietimme, minkälaisen värimaailman haluamme uuteen kotiimme, ja minkä tyylinen keittiö sopisi kokonaisuuteen. Jaden sävyinen kaapisto sointui lopulta parhaiten muiden pintojen värimaailmaan ja täydensi kotimme väripaletin. Vaaleanvihreässä Sentido-keittiössä on kaunis mattapinta ja sormenjälkiä hylkivä pinnoite, mikä miellytti meitä molempia.
Valitsimme Noblessan keittiömallistosta vetimettömän Line N -keittiön, joka on muotoilultaan sopivan pelkistetty. Ovipinnat ovat helposti pyyhittävissä, kun ovissa ei ole ylimääräisiä välejä. Vetimien urat toivat keittiöön hienovaraista tehosteväriä, joka toistuu tyylikkäästi myös Tapwellin hanassa luoden yhtenäisen ilmeen.

Kaapistot toteutettiin XL-mitoituksella ja matalalla 10 cm sokkelilla, mikä toi keittiöön lisää säilytystilaa ja modernin ilmeen verrattuna perinteiseen 15 cm sokkeliin. Ratkaisu ei ainoastaan parantanut keittiön käytännöllisyyttä, vaan myös korosti kaapistojen linjakasta muotoilua.
Laadukkaat materiaalit ja mekanismit viimeistelevät keittiön
Teemme paljon ruokaa yhdessä, ja siksi keittiö suunniteltiin sopivaksi molempien samanaikaisille kokkailuille. Työtasomateriaaliksi valitsimme Cosentinon Silestone Lime Delight -kvartsikomposiitin, joka nostettiin myös välitilaan. Tämä ratkaisu suojaa seinää roiskeilta ja tuo keittiöön näyttävyyttä. Työtasot tehtiin tavallista syvemmiksi, jotta molemmille seinille saatiin lisää työskentelytilaa.

Kun myös komeroita tuotiin hieman ulospäin, pystyimme sijoittamaan Noblessan One -pistorasiat uunin taakse päätysivuun. Nyt kahvin- ja vedenkeittimen johdot eivät roiku kaapin alareunasta. Pistorasioita lisättiin keittiössä useisiin kohtiin, sillä niiden jälkiasennus on työlästä.
Jätelajittelu on meille arkea ja siihen halusimme panostaa. Altaan alle sijoitettiin tilavat ja syvät jäteastiat esimerkiksi muovien lajittelulle, ja altaan ja lieden väliin tasokorkeudelle sijoitettiin omat astiat bio- ja energiajätteelle. Näin roskien lajittelu onnistuu sujuvasti, vaikka toinen olisi altaalla. Altaan alapuoliseen jätevaunuun lisättiin sähköinen avausmekanismi, joka mahdollistaa oven avaamisen jalan heilautuksella.
Hyödynsimme sähköisiä avausmekanismeja myös astianpesukoneessa sekä 90 cm leveässä, ylöspäin aukeavassa yläkaapissa altaan yläpuolella. Ylös aukeava ovi on siitä mukava, että kun tyhjennämme astianpesukonetta tai laitamme ruokaa, niin ovi voi olla hyvin auki koko tämän ajan, eikä ole tiellä.

Puolisolleni oli erityisen tärkeää, että uudessa keittiössämmekin on astiankuivauskaappi. Kuivauskaapin ei välttämättä tarvitse olla altaan päällä, vaan tässä keittiössä päädyimme sijoittamaan sen astianpesukoneen päälle altaan viereen. Kuivauskaapin tippuvesisuoja kerää putoavan veden, ja ovi on tällöin sivummalla altaalta katsottuna.
Oma paikka pienlaitteille
Kodinkoneiden valinnassa satsasimme moderniin teknologiaan. Meille oli tärkeää uunin höyryavustus ja pyrolyysitoiminto, mikron inverter-tekniikka, 80 cm leveä liesi mekaanisella säätimellä sekä Siemensin Zeolith-kuivaustekniikalla varustettu astianpesukone. Valitsimme Siemensin mallistosta uunin, mikron, astianpesukoneen ja 70 cm leveän kylmälaitteen. Liesituuletin on Elican tehokas ja hiljainen 90 cm leveä malli, ja sen pariksi tuli Neffin liesi. Lieden ohjaamiseen käytettävä magneettinuppi on ollut yksi suosikkitoiminnoistani. Se tekee käytöstä nopeaa ja vaivatonta.

Uuni ja mikro asennettiin komeroon ergonomiselle korkeudelle, jotta laitteiden sisälle näkee helposti. Mikron yläpuoleiseen kaappiin tehtiin kapeat hyllyvälit peltejä ja leikkuulautoja varten, jolloin ne ovat helposti saatavilla ja eivät vie tilaa laatikostoista.
Altaan puoleinen kalusteseinä haluttiin pitää kevyenä, joten päädyimme näkyvään erilliseen liesituulettimeen. Tämä toi seinälle haluttua ilmettä ja vähemmällä yläkaappimäärällä myös keveyttä. Keittiön toinen puoli, joka jää enemmän piiloon, hyödynnettiin tehokkaasti, ja siellä kaapistot ulotettiin lähelle katon rajaa.

Aamiaiskaappia emme keittiöön kaivanneet, mutta halusimme pienlaitteille selkeän paikan, josta ne saa helposti esille ja käyttöön kun niitä tarvitaan. Siksi lisäsimme ruokapöydän päätyyn kapean senkin, jota voidaan hyödyntää monella tapaa. Tason päälle voi asetella tarjoiluastiat kattauksessa, ja pienlaitteet voi nostaa suoraan kaapista tasolle.

Harkittu tyyli jatkuu keittiöstä olohuoneeseen
Käytännöllisyys, estetiikka ja ekologisuus yhdistyvät hienosti uudessa keittiössämme. Materiaalien ekologisuutta ja esimerkiksi kalusteiden M1-sisäilmaluokitusta ei välttämättä tule miettineeksi ensimmäisenä keittiötä valittaessa, mutta ne ovat laadukkaan kalustetoimittajan standardeja, joista jokainen kuluttaja hyötyy. Siksi niihin kannattaisikin kiinnittää enemmän huomiota omaa keittiötä valitessa.
Tässä keittiössä kalusteilla on 100-prosenttinen M1-sisäilmaluokitus ja myös Lime Delight -tason valmistuksessa on käytetty minimissään 20 % Cosentinon tuotannossa syntyvää kierrätettyä materiaalia. Noblessan käyttämästä lastulevystä taas 40 % koostuu kierrätysmateriaalista, ja esimerkiksi valitsemamme Sentido-ovisarja on tehty 100 % kierrätetystä materiaalista.

Kiintokalusteiden yhtenäinen linja jatkuu nyt myös olohuoneeseen toteuttamassamme tv-tasossa Noblessan uusilla push to open -laatikoilla. Kalusteen erikoisuutena on 10 mm paksut, koko kalusteen kehystävät levyt, sekä siivousta helpottava seinäkiinnitys. Tv-tason sävyksi valitsimme Noblessan Divine-malliston hiekan sävyn, jota harkitsimme aluksi myös keittiön ovien väriksi.
Keittiön asensimme itse, mutta kokemuksesta suosittelen lämpimästi ammattitaitoista kalusteasentajaa, jos haluaa projektin sujuvan tehokkaasti. Mitä enemmän keittiöön haluaa erikoisratkaisuja, kuten kalusteiden tuomista eteenpäin molemmilla seinillä, vaativat nämä paljon lisätyötä erityisesti komeroiden kohdalla. Myös lieden takana näkyvä seinä piti tasoittaa huolellisesti, mikä vei paljon aikaa.
Meidän Top 3 uudessa Noblessa-keittiössä
- Ulkonäkö. Vetimetön Line N -mallisto ja jadenvihreä sävy sopivat uuteen kotiimme erinomaisesti. Keittiö on tyylikäs ja harmoninen osa kokonaisuutta.
- Toiminnallisuus. Kaikki toimii juuri kuten suunnitteluvaiheessa toivoimme. Tavarat ovat helposti saatavilla ja esillä, ja laadukas keittiö tekee arjesta sujuvampaa.
- Riittävä tasotila. Syvemmät työtasot ja ruokapöydän päätyyn tehty lisäkaluste toivat kaivattua lisätilaa. Päätimme karsia hieman kylmäsäilytystilasta, jotta tasotilaa ja muuta säilytystilaa saatiin enemmän. Mikäli tulevaisuudessa tarvitsemme lisää jääkaappi- tai pakastintilaa, voimme sijoittaa ne lämpimään autotalliimme.
Kuvagalleria
Haluaisitko sinäkin tällaisen keittiön kotiisi?
Tätä keittiötä oli suunnittelemassa Noblessa-keittiöt Turku. Ota yhteyttä myymälään ja varaa aika ilmaiseen suunnittelupalveluun. Pian sinunkin unelmakeittiösi voi olla totta!