Tuomas Laakso, Saara Rastas ja Luca-koira, HelsinkiKaappien kivikuosi toi tyyliä keittiöön

Asunnon remontointi on aina iso urakka, joten siihen kannattaa yhdistää mahdollisimman monta muutosta samalla kertaa. Helsingissä Munkkiniemen puistotiellä asuvat Tuomas Laakso ja Saara Rastas päättivät tehdä huoneistoremontin yhteydessä perusteellisen keittiöremontin, jossa väliseinäkin sai lähteä uuden, avaramman keittiön tieltä.

Pariskunta vieraili Espoon Seten Noblessa-myymälässä ennen uuden keittiön hankintaa. Siellä myyntipäällikkö Salla Nordman auttoi lopullisen keittiön suunnittelussa. Etukäteen toiveissa oli vetimetön keittiö, jossa olisi muutakin väriä kuin valkoista. Keittiöön haluttiin lisäksi enemmän säilytystilaa tuova saareke. Laakso kuvailee keittiön suunnitteluprosessia onnistuneeksi kokonaisuudeksi, jossa asiakkaan ja myyjän visiot kohtasivat:

– Salla Nordman toteutti meille juuri sellaisen keittiön, mistä haaveilimme. Olimme jo miettineet aika tarkkaan etukäteen, mitä haluamme, ja keittiösuunnittelija ymmärsi toiveemme hienosti. Tilasimme myös keittiön asennukset Noblessan kautta, ja ne tehtiin todella sujuvasti.

Keittiön värimaailma muotoutui kodin muun sisustuksen pohjalta. Tärkeintä oli, että kokonaisuus ei olisi liian valkoinen. Siksi keittiön kaapiston oviin valittiin Stone Art -mallin tummanharmaa kivikuosi. Sen luonnonkiveä muistuttava kuviointi tuo keittiöön särmikästä ilmettä alpinvalkoisten Focus-yläkaappien rinnalle.

– Tykästyimme heti kaapiston kivikuosiin, emmekä olisi saaneet tätä kuosia mistään muualta kuin Noblessalta. Kaapisto on kahvaton, ja ovia on helppo käyttää. Joissakin kahvattomissa malleissa on vain pieniä lovia, mutta näissä vetimettömän Line N -malliston ovissa on kunnon vetourat.

Noblessan Line N -keittiön tummanharmaat ja vetimettömät kaapit tuovat yhtenäisen ilmeen kulmakeittiöön.
Kulmakeittiön vetimettömät kaapit ovat sopivan pelkistettyjä avoimeen tilaan.

Induktioliesi ilahduttaa kiireistä kokkia

Keittiö täydennettiin Noblessan omien merkkien kodinkoneilla. Ne ovat osoittautuneet käytössä nopeiksi ja käteviksi. Etenkin vanhan valurautalieden vaihtaminen uuteen Progress-merkin induktiolieteen on nopeuttanut ruuanlaittoa merkittävästi:

– Vanhan lieden kanssa piti aina odotella kauan, että vesi alkaa kiehua. Uusi induktioliesi kuumenee nopeasti. Olemme erittäin tyytyväisiä Noblessan valikoiman omiin kodinkoneisiin. Ne ovat olleet käytössä todella hyviä, Laakso kuvailee.

Remontin yhteydessä koko keittiön malli muutettiin avokeittiöksi poistamalla keittiön ja olohuoneen välissä ollut seinä. Muutos toi keittiöön paljon lisää luonnonvaloa, ja sitä täydennettiin Noblessan keittiökalusteiden omilla valaistusratkaisuilla. Kaapeissa on integroitu Manila Plus LED -valaistus, ja myös ovien sormiurissa on valot.

Keittiöremontissa luotu avoin tila mahdollisti reilun kokoisen saarekkeen hankinnan. Nyt astioille ja pannuille on tarpeeksi säilytystilaa, ja samalla saarekkeen yhteyteen saatiin istumapaikat. Olohuoneen puolella on erikseen ruokapöytä ja tuolit, joten ruokailutilaa riittää isommallekin porukalle.

– Kokemuksemme Noblessasta on ihan viimeisen päälle onnistunut. Palvelu oli todella hyvää ja tuotteet laadukkaita. Erityiskiitos vielä keittiösuunnitelman tehneelle Salla Nordmanille, joka sai hyvin kiinni siitä, mitä me halusimme. Tahdoimme kokonaisuutena tyylikkään, kahvattoman ja modernin keittiön, ja sellaisen myös saimme.