Noblessa-kauppias Anne Somero

Anne Somero, Pori ja Rauma Porissa suositaan pelkistettyjä keittiöitä

Porin Noblessa-myymälässä vetimettömät kaapit ovat kestosuosikkeja. Keittiötrendeissä näkyy sekä toiminnallisuus että yksinkertaisuus.

Porin ja Rauman Noblessa-keittiöiden kauppias Anne Somero auttaa oikean keittiöratkaisun valinnassa. Kuva: Kasper Garam

Sisustaminen on aina ollut Anne Someron sydäntä lähellä. Somero suunnitteli aikoinaan keittiöitä, mutta vaihtoi lopulta alaa noin viideksi vuodeksi. Keittiökauppiaan ura sai taas uutta tuulta alleen, kun Somero vieraili Noblessa-keittiömyymälässä Turussa. Siellä Somero ihastui Noblessa-keittiöön ja päätti kokeilla kauppiaan uraa Porissa.

– Alussa otin virkavapaata muista töistä vuoden ajaksi. Tarkoituksena oli kokeilla, miten myymälä lähtisi rullaamaan Porissa, joka on hieman haastava markkina-alue. Lopulta saimme hyvän jalansijan Porissa, kuvailee Porin ja Rauman Noblessa-keittiöiden kauppias Anne Somero.

Sillä tiellä Somero on yhä. Porin Noblessa-myymälän lisäksi Somerolle kuuluu myymälä Raumalla. Asiakkaat tulevat Noblessa-myymälöihin usein suositusten perusteella.

– Olemme aika tunnettuja ja moni tuntee myös Noblessa-brändin. Ehkä ihmisille, joilla ei ole keittiötarvetta, olemme vielä tuntematon tekijä, kertoo Somero.

Keittiö on yhä useammin osa oleskelutilaa tai olohuonetta. Kuva: Kasper Garam

Mutta miksi Somero ihastui Noblessaan alun perin? Mikä tekee tästä keittiömerkistä erilaisen?

– Kyllä se on se laatu ja monipuolisuus ja viimeistelty tuote, ennen kaikkea. Tämän lisäksi tuotteet tulevat ajallaan, valikoima on huippuluokkaa ja keittiöitä voidaan muokata eri tarpeisiin, Somero tiivistää.

– Meiltä saa kodinhoitohuoneen sekä wc:n ratkaisut, olohuoneen mediakalusteet, työtilojen säilytysratkaisut tai mitä tahansa keksitäänkin, lisää Anne Somero.

Isot säilytystilat ja kaapit ilman vetimiä

Keittiö on yhä useammin yhteydessä kodin muihin tiloihin. Varsinkin uudiskohteissa keittiö on osa oleskelutilaa tai olohuonetta – harvemmin rakennetaan enää erillisiä keittiöhuoneita. Koska keittiö on iso osa muuta tilaa, se on usein eleetön ja jopa minimalistinen. Kaikki pienkoneet halutaan piiloon tasoilta.

Suomalaiset suosivat nyt pelkistetyn tyylikkäitä keittiöratkaisuja. Kuva: Kasper Garam

Noblessa-keittiön vetimetön Line N -mallisto on asiakkaiden kestosuosikki. Se luo minimalistisen ilmeen avoimessa tilassa. Se on myös puhtaanapidon kannalta mainio valinta. Noblessa-keittiöiden 77 ovimallista jopa 57 on saatavilla vetimettömänä.

– Aika usein asiakas tulee myymälään mielessään joku vedinmalli, mutta päätyy lopulta vetimettömään versioon.

Keittiöiden väreissä suositaan pelkistettyjä sävyjä, mutta myös vihreää, punaista ja sinistäkin myydään aika ajoin.

Asennuspalvelu on suosittu

Koko Noblessan mallisto on nyt saatavilla XL-koon runkokorkeudella, jossa on enemmän säilytystilaa. Isommat kaapit ovat suosittuja.

Valaistus on osa keittiön toimivuutta ja Noblessalla onkin laaja valikoima integroituja valoja.

– Noblessan kautta saa myös keittiön kodinkoneet. Kaikki keittiön osat tulevat vaivattomasti samasta paikasta.

Keittiön asennusta helpottaa jo valmiiksi kootut kalusteet, joissa on muun muassa etusarjat ja ovet saranoineen paikoillaan. Asennus on nopeaa ja helppoa.

– Kyllä nykyään asiakkaat ottavat myös asennuspalvelun pakettiin. Noin kahdeksaan kymmenestä keittiöstä otetaan asennus, sanoo Somero.

Keittiösuunnittelu alkaa asiakkaan tarpeiden kartoittamisella. Kuva: Kasper Garam

Remonttikohteita ja uudisasuntoja

Noblessa-keittiöiden Porin uudessa myymälässä on esillä runsaasti keittiömalliryhmiä, kalusteita, mekanismeja sekä erilaisia keittiötoimintoja.

Asiakas tulee usein paikan päälle suunnittelemaan keittiötä, jos kyseessä on uudiskohde. Kuvien ja pohjakuvan avulla suunnittelija ja asiakas pohtivat oikeaa keittiöratkaisua. Remonttikohteisiin mennään yleensä käymään paikan päälle. Siellä otetaan tarvittavat mitat ja käydään läpi asiakkaan toiveet.

Mutta mitä keittiökauppias arvostaa omassa keittiössään?

– Arvostan keittiössäni sitä, että kaikki toiminnot ovat lähellä ja helposti saatavilla. Ja tietysti, että se näyttää hyvältä ja on toimiva, toteaa Anne Somero.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Iltalehdessä 8.3.2023 Alma Brand Studion toteuttamana Kaupallinen yhteistyö -juttuna.


Noblessa-kauppiaat esittelyssä