Keittiömestarin blogi: Brie-parsapiirakka

Helppo ja maukas suolainen piirakka valmistuu keväisestä parsasta ja täyteläisestä brie-juustosta. Siemenillä maustetun piirakkapohjan esipaistaminen mahdollistaa täytteen nopean kypsennyksen, jolloin parsa jää ihanan rapsakaksi ja säilyttää herkullisen makunsa!

Pohja

Määrä Aines
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita
¾ dl kaurahiutaleita
1 kananmuna
½ dl auringonkukansiemeniä
  voita piirakkavuoan voiteluun

Täyte

Määrä Aines
2 banaanisalottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
250 g parsaa
1 tl oliiviöljyä
¼ tl suolaa
200 g briejuustoa
2 dl kermaa
2 kpl kananmunia
¾ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
¼ tl valkopippuria
2 rkl sitruunanmehua
½ rkl hunajaa
  1. Pehmennä voita hieman mikrossa. Sekoita kaikki piirakkapohjan ainekset keskenään. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (⌀ 28 cm) pohjalle ja reunoille. Laita taikinan päälle tiivisti leivinpaperi ja painoksi esim. kuivattuja herneitä.
  2. Kypsennä uunissa 200 asteessa 15 minuutin ajan.
  3. Kuori ja viipaloi salottisipulit. Kuullota paistinpannulla oliiviöljyssä.
  4. Leikkaa parsojen tyvestä muutama sentti pois. Leikkaa parsat viistosti kolmeen osan. Sekoita 1 tl oliiviöljyä ja ¼ tl suolaa joukkoon.
  5. Leikkaa briejuusto kuutioiksi.
  6. Sekoita kerma, kananmunat, suola, musta- ja valkopippuri sekä sitruunamehu keskenään.
  7. Poista esipaistetulta piirakalta leivinpaperi ja kuivatut herneet. Kasaa täytteet, laita salottisipulit pohjalle, sitten parsat ja lopuksi briejuusto. Kaada päälle kerma-munaseos ja pinnalle hunajaa ohuena nauhana.
  8. Kypsennä vielä uunissa 15–20 minuutin ajan. Tarjoile!

Kaikki kirjoitukset