Keittiömestarin blogi: Mango-mantelikakku

Valmista pääsiäisaterian jälkiruoaksi mehevää mantelikakkua! Appelsiinin kuorella maustettu mantelikakku saa raikkaan kuorrutteen kreikkalaisesta jogurtista sekä makeasta mangosta. Kakussa käytetään manteli- ja perunajauhoja, joten se on gluteeniton.

Mantelikakku

185 g voita
185 g sokeria
3 kpl kananmunia
185 g mantelijauhetta
30 g perunajauhoja
1 luomuappelsiini

Kuorrutukseen

300 g kreikkalaista jogurttia
¾ dl tomusokeria
1 mango
  1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen koko ajan taikinaa voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon manteli- ja perunajauhot. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta raastimen hienolla terällä kuoren oranssi osa taikinan joukkoon.
  2. Laita irtopohjavuoan (⌀ 23 cm) pohjalle leivinpaperi ja kaada taikina vuokaan.
  3. Paista kakkua uunissa 165 asteessa 20–30 minuutin ajan, kunnes pinta on saanut kauniin värin ja kakku on kypsä. Anna jäähtyä huoneenlämmössä.
  4. Sekoita keskenään kreikkalainen jogurtti ja tomusokeri. Kuori mango ja leikkaa hedelmästä puolikkaat pituussunnassa mahdollisimman läheltä kiveä. Leikkaa mangonpuolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Levitä jogurttitäyte kakulle ja asettele mangoviipaleet sen päälle. Tarjoile ja nauti!

Kaikki kirjoitukset