Keittiömestarin blogi: Noblessan keittiömestari Emmiina Lehtonen: Intohimona ruoanlaitto

Suomen parhaaksi nuoreksi kokiksi tänä vuonna valittu Emmiina Lehtonen, 24, tunnustautuu ihmiseksi, joka viihtyy erinomaisesti keittiössä. Noblessan keittiömestarin loihtimat ruokaherkut kertovat todellisesta intohimosta kokkaamiseen.

Tampereella nykyisin asuva Emmiina Lehtonen on kouluttautunut ravintolakokiksi vuonna 2012. Tätä nykyä hän opiskelee restonomiksi Tampereen ammattikorkeakoulussa ja työskentelee samalla Tullin Saunalla kokkina. Työkokemusta Lehtoselle on ehtinyt kertyä nuoresta iästään huolimatta melkoisesti. Opiskelujensa ohessa hän on työskennellyt kokkina muun muassa Ravintola Näsinneulassa ja työharjoittelijana oslolaisessa kolmen Michelin-tähden ravintolassa. Keväällä 2017 Lehtonen oli opiskelijavaihdossa neljä kuukautta Etelä-Koreassa.

Emmiina Lehtonen kertoo olleensa aina kiinnostunut ruoanlaitosta. Kouluvuosinaan hän alkoi vakavammin pohtia ammattikokiksi kouluttautumista. Kun Lehtonen lopulta päätyi opiskelemaan ravintolakokiksi Rauman merenkulkuoppilaitokseen, ammatikseen työskentelystä keittiössä tuli entistä vahvemmin hänen juttunsa.

Tammikuussa 2018 Lehtonen julistettiin Suomen parhaaksi nuoreksi kokiksi hänen voitettuaan La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry:n järjestämän nuorten kokkien kilpailun. Syyskuussa Lehtonen edustaa Suomea nuorten kokkien MM-kilpailuissa Taiwanissa.

Noblessan keittiömestari kertoo saavansa inspiraatiota kokkaamiseen suomalaisuudesta sekä uusien ja perinteisten ruoanlaittotapojen yhdistelystä. Taiwanissakin Lehtonen haluaa menestyä omilla vahvuuksillaan. Laadukkaasti valmistettu skandinaavinen ruoka tekee taatusti vaikutuksen.

Kaikki kirjoitukset