Keittiömestarin blogi: Maukasta ja mutkatonta arkea

Syksyn alku palauttaa tutun rytmin ja aikataulutuksen. Toimiva keittiö mahdollistaa sujuvan, stressittömän arjen.

Ruoanlaiton suunnitelmallisuus säästää rahan lisäksi kauppareissujen määrää ja selkeyttää arkea. Laadi lista kotiruoista ja tee niistä muutaman viikon pituinen ruokalista, jota kierrättää kerta toisensa perään. Näin hyödynnät tehokkaasti mausteet ja kastikkeet, joita tarvitset vain tiettyä ruokaa varten.

Arkiruoan tulee olla ravitsevaa ja helposti valmistuvaa. Suosi yhdellä pannulla tai uunipellillä valmistuvia ruokia. Valmista isoja satseja, jotka toimivat hyvin myös uudelleen lämmitettynä. Mikäli samaa ruokaa ei tee mieli syödä useampana päivänä peräkkäin, pakasta osa ja säästä kiireisen päivän pelastukseksi. 

Viikonloppuna kannattaa valmistaa arkea varten valmiiksi erilaisia kotiruokia. Uuniruoat ovat käteviä, sillä niissä maut usein jopa paranevat jääkaapissa säilytyksen jälkeen. Kokeile vaikkapa meidän täyteläistä linssi-melanzanen reseptiä!

Myös yksittäisiä komponentteja kannattaa valmistaa kerralla reilu määrä ja hyödyntää niitä pitkin viikkoa eri ruoissa. Esimerkiksi paahdetut kasvikset toimivat monessa ruoassa. Myös pakasteet ja säilykkeet ovat oiva apu, kun aikaa tulee käyttää tehokkaasti.

Jääkaapissa kannattaa pitää helposti mukaan napattavia, terveellisiä välipaloja harrastuksia ja muita menoja varten. Smoothiet, välipalapatukat, hedelmät, jogurtti, pähkinät ja maissikakut pitävät nälän loitolla. Isompaan nälkään itse tehdyt, valmiiksi kootut wrapit ovat käteviä. 

Ylijääneen ruoan hyödyntäminen säästää rahaa ja on ekologista. Munakas on helppo tapa käyttää edellisen päivän aineksia. Paahdetuista kasviksista saat täyteläisen sosekeiton ja perunamuusista leivot hetkessä perunarieskat iltapalalle.

Kaikki kirjoitukset