Keittiömestarin blogi: Gnocchit sinihome­juustolla ja kurpitsalla

Pehmeät gnocchit saavat täyteläisyyttä sinihomejuustoisesta kastikkeesta. Paahdettu myskikurpitsa ja pekaanipähkinät viimeistelevät annoksen tuoden mukaan makua ja rapeutta. Tarjoile sellaisenaan tai lisukkeena!

Ainekset

800 g myskikurpitsaa
2 rkl oliiviöljyä
¾ tl suolaa
½ tl mustapippuria
25 g voita
1 ruukku salviaa
2 dl kermaa
100–150 g sinihomejuustoa
¼ tl mustapippuria
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
500 g perunagnoccheja
50 g pekaani- tai saksanpähkinöitä

Valmistus

  1. Kuori ja poista siemenet myskikurpitsasta. Pilko pieniksi kuutioiksi. Mausta kurpitsakuutiot oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Paahda 225 asteisessa uunissa kypsäksi 10–15 minuutin ajan.
  2. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon puolikas puntti salvian lehtiä. Anna poreilla puolen minuutin ajan.
  3. Lisää kattilaan myös kerma, kuumenna ja ripottele joukkoon 100 g sinihomejuustoa.
  4. Anna sinihomejuuston sulaa kastikkeen joukkoon. Ota levy pois päältä ja mausta mustapippurilla ja balsamiviinietikalla.
  5. Keitä gnocchit ohjeen mukaan. Valuta siivilässä ja sekoita kastikkeen joukkoon. Sekoita joukkoon myös paahdettu myskikurpitsa sekä loput salvian lehdet. Maista ja lisää tarvittaessa sinihomejuustoa murustettuna tai ripaus suolaa.
  6. Annostele lautasille ja ripottele pinnalle pähkinöitä.

Kaikki kirjoitukset