Keittiömestarin blogi: Paluu vanhojen harrastusten pariin

Olen löytänyt osan omasta luovuudestani tänä keväänä uudelleen. Kuinka pitkä aika siitä onkaan, kun olen viimeksi maalannut tai käynyt tanssitunnilla? Tuntuu, että olen käyttänyt luovuuttani vain työssäni, mutta vapaa-ajalla en ole oikein ehtinyt harrastaa.

Tanssin kymmenen vuoden ajan jazz-tanssia, ja sitä on ollut toisinaan ikävä. Harrastuksen aloittaminen uudelleen ei kuitenkaan ole ollut mahdollista aikataulusyistä. On ollut ihanaa, kun nyt kevään aikana on voinut osallistua tanssitunneille etänä omassa olohuoneessa ja päässyt kokeilemaan myös uusia lajeja!

Maalaustarvikkeet löysin vaatehuoneen perältä siivouksen yhteydessä, vaikka olin jo unohtanut, että edes omistan sellaisia. Vaikka aikaa on kulunut, vuosia sitten opitut tekniikat ovat palanneet mieleen yllättävän hyvin! Kun kuuntelee podcasteja tai äänikirjoja maalauksen ohessa, aika menee kuin siivillä.

Hyvä ensiaskel maalausharrastuksen aloittamisessa on lähteä liikkeelle abstrakteista teoksista. Ne kun eivät periaatteessa voi mennä pieleen. Kun käyttää värejä, joista pitää, ja vain alkaa sutia, saa luotua omaan sisustukseen täydellisesti sopivia tauluja.

Myös luonnossa on tullut liikuttua paljon enemmän aiempaan verrattuna, ja nyt hyvien kelien myötä mielialakin on ollut positiivinen ja herkästi uudesta innostuva. Ihana tunne muistaa jälleen, minkälaiset asiat aiemmin toivat iloa, ja löytää ne näin vuosien jälkeen uudelleen!

Kaikki kirjoitukset